Emilia Sorajoki

Emilia

Emilia haluaa auttaa jokaista valmennettavaa oivaltamaan ja löytämään oman potentiaalin (työ)elämässä. Jokaisessa ihmisessä, oli sitten uran alkuvaiheessa, tai jo pidemmän aikaa työelämässä ollut, on valtava määrä vahvuuksia ja osaamista, jota ei välttämättä edes itse tunnista. Emilia auttaa valmennettavia löytämään motivaatiotekijät, sekä myös kehittämään omia toimintatapoja, joiden avulla valmennettava oppii oivaltamaan ja tekemään oman osaamisen näkyväksi niin, että se tukee valmennettavan työelämän tavoitteita ja toiveita.

Emilia on aikuiskasvatustieteilijä sekä aikuiskouluttaja.  Valmennuskokemusta hänellä on myös korkeakoulukentältä, sekä tällä hetkellä hän tekee tutkimusta korkeakouluopiskelijoiden uraohjauksen kokemuksista. Emilian vahvuuksina on myös työnhakuasiakirjojen kirjoittaminen ja kommentointi.  Tämän vahvuutensa ansiosta hänen valmennettavat ovatkin päässeet kiinni uuteen työhön.

Emilian kanssa ei tarvitse kaihtaa epävarmuuden tai keskeneräisyyden fiiliksiä ja toisaalta taas valmennuksissa voidaan käsitellä onnistumisia ja seuraavia steppejä- oli kyseessä sitten valmistuminen, työpaikan vaihto, urasuunnan muutos, päätös opiskeluun hakemisesta. Valmennuksessa saa olla juuri sellaisena kuin on sillä hetkellä.

Emilia valmentaa seuraavissa teemoissa:

  • Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen
  • Työnhaku
  • CV:n ja hakemuksen luominen, sekä työhaastatteluun valmistautuminen
  • Työnhaku vähäisellä työkokemuksella (kesätyönhaku, harjoittelupaikkahaku, oman alan työn löytäminen)
  • Itselle soveltuvan työn löytäminen
  • Alan vaihtaminen

Emilia valmentaa suomeksi ja englanniksi

Emilian ansiosta sain urasuunnitelmaani selkeyttä ja ryhtiä.

Emilia Sorajoki

Sanna-Maria Koskinen

Sanna-Maria

Sanna-Maria kohtaa valmennettavansa kannustavana, työelämän muutoksen mahdollistavana coachina. Hän haluaa olla tukena, kun valmennettava etsii ammatillista identiteettiään tai haluaa positiivista muutosta (työ)elämään.

Työelämä kulkee yhdessä kaiken muun elämän kanssa – siksi coachauksessa ei kaihdeta muitakaan elämän osa-alueita.

Sanna-Maria uskoo, että unelmatyöt ovat jokaiselle mahdollisia ja löydettävissä. Hän on löytänyt oman unelmatyönsä, coachingin ja viestinnän, omakohtaisen kokemuksen kautta, kun alkoi etsiä omaa unelmatyötään aikuisiällä. Pitkä etsintä toi hänet Coollaan valmentajaksi, tekemään juuri sitä, mikä tuntuu merkitykselliseltä ja rakkaalta työssä. On mahtavaa päästä auttamaan valmennettavia samaan: Sanna-Marian valmennuksissa uskalletaan unelmoida!

Koulutukseltaan Sanna-Maria on tradenomi ja hän opiskelee ratkaisukeskeistä valmennusta.

Sanna-Maria valmentaa seuraavista teemoista:

  • Oman työidentiteetin löytäminen
  • Työnhaku, CV:n ja hakemuksen luominen
  • LinkedIn työnhaussa ja verkostoitumisessa.

Sanna-Maria valmentaa suomeksi ja englanniksi.

”Sanna-Maria antaa valmennuksellaan uskoa itseen ja onnellisen työelämän löytämiseen. Itsetuntemusta lisäävät tehtävät ja harjoitukset antavat voimaa työnhakuun ja positiivisemman työelämän löytämiseen”.

Sanna-Maria Koskinen

Susan Calonius

Susan

Susan on kokenut uravalmentaja ja työelämän ravistelija, jonka tavoitteena on herättää ihmisissä uusia ajatuksia omaan työelämään liittyen. Susan hyödyntää valmennuksissaan positiivista psykologiaa ja kasvatustieteellistä osaamistaan (teologi, opettaja).

Valmennettavat kiittelevät Susanin ratkaisukeskeistä valmennustapaa. Susan auttaa erityisesti työnhaussa olevia, oman osaamisen kadottaneita ja yrittäjyyttä pohtivia. Susan tuntee erinomaisesti myös opintojärjestelmän ja opintojen rahoitusvaihtoehdot

Susan valmentaa seuraavista teemoista:

  • Osaamisen tunnistaminen
  • Osaamisen kehittäminen
  • Työnhaku
  • 50+ työnhaku
  • Yrittäjyys
  • Sosiaalinen media

Susan valmentaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

” Susanin taito löytää ihmisen piilevät kyvyt ja ehkä vaivihkaa taka-alalle jäänyt potentiaali on kyllä jotain todella ainutlaatuista!

Susan Calonius

Oona Haatainen

Oona on valmentaja, joka kohtaa jokaisen valmennettavansa yksilönä heitä kuunnellen ja rohkaisten kohti omannäköistä työuraa. Valmennuksissaan hän haluaa innostaa oivaltamaan uutta niin itsestä kuin omasta osaamisesta sekä sanoittamaan sitä. Oona auttaa pohdinnoissa työhakuun, omaan uraan sekä oman osaamisen tunnistamiseen liittyen.

Koulutukseltaan Oona on maisterivaiheen opintoja suorittava yhteiskuntatieteilijä, pääpainonaan työhön ja hyvinvointiin liittyvät teemat. Pro gradu -tutkielmassaan hän tarkastelee työelämään siirtymässä olevien korkeakouluopiskelijoiden huijarisyndrooma-kokemuksia. Tämä antaakin Oonalle syvällistä ymmärrystä oman osaamisen tunnistamiseen ja ammatilliseen itsetuntoon liittyvistä haasteista, joita monet kohtaavat siirtyessään uusiin uravaiheisiin. Oonan valmennukseen olet tervetullut juuri omana itsenäsi!

Oona valmentaa seuraavissa teemoissa:

  • Työnhaku
  • CV:n ja hakemuksen luominen
  • Oman osaamisen tunnistaminen

Roosa Hiltunen

Roosa auttaa valmennettavia tunnistamaan oman osaamisensa ja sanoittamaan sen työnhaun avuksi. Valmennettavat ovat antaneet kehuja erityisesti empaattiseen työskentelytapaan ja osaamisen tunnistamiseen liittyen. Roosa tunnistaa sinusta myös sen osaamisen, jota et ehkä ole itse huomannut ja saa sinut myös uskomaan siihen.

Roosa on koulutukseltaan tradenomi ja on työskennellyt rekrytoinnin tehtävissä IT- ja terveysteknologia-aloilla. Uravalmentajana Roosa on toiminut noin vuoden, hyödyntäen osaamistaan erityisesti työnhakijoiden avuksi. Opiskelijoiden tukeminen työharjoittelupaikkojen ja ensimmäisten työpaikkojen hakemisessa on lähellä sydäntä.

Roosan yksi vahvuus on myös LinkedIn, jossa hän toimiikin aktiivisesti. 

Roosa valmentaa mm. seuraavista teemoista:

  • Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen
  • Työnhaku
  • CV:n ja hakemukset
  • Työhaastatteluun valmistautuminen
  • LinkedIn ja muu sosiaalinen media

Roosa valmentaa suomeksi ja englanniksi